Aki Choklat: Does Design Matter?

Jalkinedesigner Aki Choklat puhui Design Week Jyväskylän avajaisseminaarissa aiheesta ”Does Design Matter?”. Luennossaan hän esitteli designin kentällä tällä hetkellä ajankohtaisia ilmiöitä ja pohti niiden merkitystä.

Mitä on hyvä design?

Kaikki ihmisen tekemä on jonkun suunnittelemaa, joku on suunnitellut ja antanut tuotteelle tai esineelle muodon. Esityksessään Aki Choklat kuitenkin kyseenalaisti sen, mikä on muotoilun tarkoitus. Onko se pelkästään antaa muoto jollekin esineelle, vai pitääkö sen sisältää myös käytännöllinen ulottuvuus? Ovatko jotkut tuotteet jo ”yli-designattu” korostaen pelkästään muotoa, mutta unohtaen käytännöllisyyden? Esimerkkinä Aki Choklat käytti Philip Starckin hammasharjaa, jonka muoto oli mielenkiintoinen, mutta joka ei toiminut tärkeimmässä tehtävässään: se ei puhdistanut hampaita kunnolla. Eikö todella hyvin designattu hammasharja paitsi näytä erityisen hyvältä, myös puhdista hampaat erityisen hyvin?

Kuva 1. Philip Starckin muotoilema hammasharja, jota myydään mm. MoMAn myymälässä.

Toiseksi esimerkiksi Aki Choklat nosti huippuarkkitehti Zaha Hadidin suunnitteleman Scooop -sohvan. Eikö sohvan kuulu olla paitsi kaunis, myös hyvä istua?

Kuva 2. Zaha Hadidin suunnittelema Scooop -sohva.

Entä nämä Atalanta Wellerin suunnittelemat pallokengät – onko niillä hyvä myös kävellä?

Kuva 3. Atalanta Wellerin design-jalkineet.

Itse en ainakaan osaa antaa tyhjentävää vastausta näihin kysymyksiin. Suomessa vahvasti jo 30-luvulta asti vaikuttanut funktionalismi sisältää vahvasti ajatuksen, että hyvä design on puhdaslinjaista, yksinkertaisen kaunista ja käyttötarkoitukseensa sopivaa. Sen valossa edellä mainitut esimerkit siis eivät ole hyvää designia, vaan juuri ”yli-designattuja”. Tai ehkä voisi sanoa myös ”ali-designattuja”, sillä niistä jää puuttumaan käytännöllinen ulottuvuus. Mutta voiko pelkkä kaunis muoto olla joskus esineen itseisarvo? Vai onko käyttökelvoton designtuote taidetta? Mikä on taiteen ja designin ero? Voisiko yksi ero olla esimerkiksi juuri tuo käytännöllisyyden vaade? Taide-esineen ei tarvitse toimia käytännössä, riittää että se on näytillä jossain, mutta design-esineen on lunastettava paikkansa siinä tehtävässä mitä varten se on suunniteltu.

Julkkis designerina?
Julkkisten käyttö brändimainonnassa on jo pitkään ollut yleinen ilmiö. Julkkikset ovat hyvin vahvoja vaikuttajia muotimaailmassa. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Kate Perry sekä Beckhamit. Brändit luonnollisesti käyttävät tätä hyväkseen mainonnassaan. Yleiseksi ilmiöksi on kuitenkin viime aikoina syntynyt julkkisten käyttäminen tuotteiden suunnittelussa. Itsekin olen muutama vuosi takaperin ostanut Madonnan H&M:lle suunnitteleman vaalean trenssitakin. Ostaessani kyllä mietin, että niinköhän Madonna on sitä itse suunnitellut, vai onkohan suunnittelun hoitanut joku oikea ammattilainen ja hän on vain antanut hyväksyntänsä ja nimensä mallistolle… Mutta ostin sen joka tapauksessa saadakseni palan Madonnaa eteisen naulakkooni. Voin kertoa, että siellä se edelleen roikkuu, lähes käyttämättömänä.

Kenties moni muukin kuluttaja ajattelee samalla tavalla, sillä julkkisten käyttö designerina on kuitenkin hyvin yleistä nykyään. Mm. Kate Mossilla, Penelope & Monica Cruzilla, Nicole Richiella ja Paris Hiltonilla on omaa nimeään kantavat mallistot. Ja ajatelkaa – kitaristi Carlos Santanalla on oma jalkinemerkkinsä! Luulen, että muutkin kuluttajat aavistavat, että tuotteet eivät välttämättä ole julkkisten itsensä suunnittelemia. Jokin hohto julkkiksen nimeä kantavassa tuotteessa täytyy kuitenkin olla, koska ne ovat niin suosittuja. Omissa silmissäni tuotteelta menee kuitenkin uskottavuus, jos sen niskalapussa lukee jonkun julkkiksen nimi. Vai onko kyse vaan siitä, että julkkiksen tulee olla sellainen, jonka tyyliin haluaa itse samaistua?

Kuvat 4 & 5. Pelelope ja Monica Cruzin mallisto espanjalaiselle Mangolle.

On kuitenkin ihan oikeutettua kysyä onko oikein, että kuka tahansa julkkis voidaan yht’ äkkiä nostaa designeriksi vuosia alaa opiskelleiden ”oikeiden” designerien rinnalle? Laskeeko se designin arvostusta, että brändit luovat mielikuvaa siitä että kuka tahansa voi olla designer? Vai onko ilmiö tervetullut rikastuttamaan designin maailmaa? Tässä kohtaa tekee mieli kysyä mitä design edes on? Onko se mitä tahansa suunnittelua, vai sisältääkö se suuremman arvolatauksen?

Slow Design muodissa

Slow Design todella on nouseva ilmiö nykypäivän designmaailmassa. Slow-liike alkoi Carlo Petrinin Slow Food –liikkeellä ja jatkui Citta Slow –liikkeellä. Citta Slow –nimikkeen saadakseen kaupungilla on oltava tietty määrä ihmisiä, puistoja, leipomoita jne. Tärkeää on myös se, että kaupunki on rakenteeltaan sellainen, että siellä on helppo kävellä paikasta toiseen. Muodissa hyvä esimerkki Slow’sta on Ma Ke. Hänen tuotteidensa suunnittelu- ja valmistusprosessi on pitkä. Hän on päässyt mallistoineen Pariisin Haute Couture –muotiviikoille, mutta hän ei suinkaan tuota uutta mallistoa joka sesonki. Hän esittelee mallistonsa silloin, kun hänellä on jotain uutta sanottavaa. Uuden malliston syntyä ei voi pakottaa, mutta kun uusi mallisto ilmestyy, sillä on varmasti jotain sanottavaa ja se on aito. Tässä esimerkkejä Ma Ke:n mallistosta: Kuvat 6 - 9. Esimerkkejä Ma Ke:n Wuyong -nimisen merkin mallistosta

Uusi design haastaa kaikki aistit

Designilla voidaan puhutella kaikkia ihmisen aisteja. Aki Choklat kertoi Times High Educationin nostaneen arkkitehti Juhani Pallasmaan teoksen ”The Eyes of the Skin” yhdeksi niistä teoksista, jotka jokaisen tulisi lukea. Kirjassaan Pallasmaa korostaa kaikkien aistien huomioimista suunnittelussa. Länsimaisessa kulttuurissa visuaalisuus on aisteista kaikkein korostunein.

Kuitenkin myös muiden aistien merkitys ihmisen tiedonhankinnassa on merkittävä.
Pariisissa, Lontoossa, New Yorkissa ja Barcelonassa on Dans le Noir? –niminen ravintola (http://www.danslenoir.com/), jossa syödään pimeässä. Ravintolan tarjoilijat ovat sokeita, he ohjaavat asiakkaat pöytiin läpi pimeän. Ketjun toiminta-ajatus haastaa aisteja: asiakas ei näe ruokaa jota hän syö, joten visuaalisuus jää kokonaan puuttumaan ruokailukokemuksesta. Ruuan voi aistia vain maku-, haju- ja tuntoaistin avulla. Dominoivan aistin puuttuessa ruokakokemuksen on tarkoitus olla elämyksellinen. Kokemus on varmasti mielenkiintoinen ja elämyksellinenkin, mutta Aki Choklat kertoi, että ravintola ei ole onnistunut saamaan parhaita mahdollisia arvosteluja ruuastaan. Ongelma ei ole siinä, että ruoka olisi huonoa, vaan siinä, että näköaisti taitaa sittenkin olla tärkeä osa ruokakokemusta. Syömme siis ruokaa myös silmillämme.

Designilla voi olla myös ääni. Siis ihan oikea, kuuloaistilla koettava ääni. SHOWStudio on tehnyt projektin ”The Sound of Clothes”, jossa se on kuvannut designvaatteiden äänimaailmaa mallien päällä (http://www.showstudio.com/projects/anechoic/movies/). Vaatteet voivat siis puhutella paitsi näkö- ja tuntoaistia, myös kuuloaistia.

Itselleni tulee mieleen edellä mainittujen esimerkkien lisäksi Zaha Hadidin muoviset Melissa –kengät (http://www.melissaplasticdreams.com/home/other), joissa on karkkimainen tuoksu. Kengät ovat hauskasti muotoiltuja, ja merkille ovat suunnitelleet malleja mm. Vivienne Westwood ja Campanan veljekset.



Kuvat 10-13. Otteita Melissa -jalkineiden esitteestä.

Video 1. Melissa Look Book, syksy/talvi 2009.

Yleensä designajattelussa näköaisti on kuitenkin korostunut. Kaikkien aistien huomioiminen designissa lisää kuitenkin designin elämyksellisyyttä. Aki Choklatin sanoma onkin: ”We need new ways of thinking!”, ”Tarvitsemme uusia ajattelutapoja!”. Emme tarvitse muotoilua saadaksemme uusia tavaroita, vaan löytääksemme uusia tapoja ajatella. Designin tärkeä tehtävä on siis tuottaa uusia ideoita!